torstai 13. syyskuuta 2012

Ensimmäinen näyteikkunatyö.

Suunnittelimme sekä valmistimme lastenvaateliike Bobon näyteikkunan.

Ahkeran perspektiiviharjoittelun tuloksia.

Tehtävänä siis oli etsiä asiakas, ja työparin kanssa suunnitella ikkuna hänelle. Meillä oli Maijan kanssa kolme ikkunaa, jotka sitten kaikki imuroimme ja siistimme. Teimme yhden ikkunan kerrallaan ja varmistimme moneen otteeseen, että lopputulos näytti hyvältä. Saimme asiakkaaltamme hyvää palautetta ja kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä!

Näyteikkunatyö oli hirmu mielenkiintoinen, siinä sai toteuttaa omaa luovuutta, harjoitella ryhmätyötä sekä opin paljon uusia asioita. Aluksihan tehtävän tekeminen tuntui haasteelliselta omien epävarmuuksien takia, (en ole koskaan piirtänyt perspektiivin mukaisesti ja pidin ensimmäisiä kertoja sivellintä kädessäni.) mutta sain paljon opastusta ja ajan kanssa huomasin, ettei tämä nyt ylitsepääsemättömän vaikeaa ollutkaan.

Eniten tehtävästä jäi mieleen pintaraapaisu visualistin työnkuvaan, joka vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Jos jotain saisin muuttaa, olisin varmasti tehnyt töitä ahkerammin, varsinkin vesiväreillä maalaamista. 

Pienimmille lapsille suunnattu ikkuna.
Suurin ikkuna jossa nukeilla sesonkiin sopivat lämpimät vaatteet.

Reunimmainen ikkuna. Esittelimme siinä tytön mekkoa sekä ihania pehmoleluja!












1 kommentti:

  1. Hienolta näyttää! Pääsittepä nopeasti kentälle, mutta mitenkäs muuten sitä oikeasti oppii :)

    VastaaPoista