sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Elävää kuvaa.

Tämän atto-jakson ajan meillä oli tehtävä Taide- ja kulttuuritunneille; nimittäin katsoa viikossa kolme kulttuurilähtöistä ohjelmaa. Itse katson telkkaria mahdollisimman paljon, mutta ohjelmien suhteen olen todella nirso. Tein myös pienimuotoisen havainnon; saatoin hieman tämän tehtävän innoittamana katsoa ohjelmia, joita en muuten seuraisi. Tässä muutamia katsomiani ohjelmia.

The Beatles: Magical mystery tour
Psykedeelinen Beatles-elokuva vuodelta 1967. Elokuva on huumorilla höystetty tarina Beatlesista ja heidän ystävien matkasta länteen. Elokuvalla ei käsikirjoitusta ollut, ja ainoa varma asia elokuvan tekijöille, näyttelijöille sekä apureille oli se, että legendaarinen The Beatles on mukana.
 Rakastan kaikkea Beatlesiin ja surrealismiin liittyvää. Elokuva on juuri minunlaiseni!

Salatut Elämät
Katuisin syvästi ja tuntisin oloni huonoksi ihmiseksi mikäli en mainitsisi Salkkareita. Kyseinen sarja kuuluu suomalaiseen kulttuuriin yhtä vahvasti kuin juhannussauna ja kalja.
Sarja kertoo Pihlajankadun kerrostalon asukkaiden elämästä. Mukana on niin teini-ikäisiä kuin vauvoja ja vaarejakin, eikä vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Toki ohjelman näyttelijät ovat suoraan sanottuna huonoja näyttelemään, mutta tavallaan se tekee Salkkareista hauskaa seurattavaa.

Criminal Minds
Yksi lempisarjoistani. Valitsin tämän myös siksi tähän tehtävään, koska jokaisessa jaksossa siteerataan tunnettujen henkilöiden sanontoja, sekä usein sarjassa kerrotaan tosielämän murhaajista. Criminal Minds päihittää CSI:t mennen tullen, kyseessä on kuitenkin paljon häiriintyneempi sarja hyvin aidon näköisten kidutuskohtausten sekä ruumiiden sävyttämänä.

Kurjat Kuppilat USA
Gordon Ramsay kiertää ympäri USA:ta pelastamassa pulassa olevia ravintoloita sekä työntekijöitä. Ohjelmassa esiintyy valehtelevia työntekijöitä, tyytymättömiä asiakkaita sekä pilaantunutta ruokaa. Kuin ihmeen kaupalla, vielä toistaiseksi jokainen ravintola on onnistuttu nostamaan pinnalle. Ainakin hetkellisesti. Visuaalista silmänruokaa jaksossa nähdään uudistetun ravintolan sisustuksen ja kauniiden annosten muodossa.

Huippumalli Haussa
Tyra Banksin keksimä tosi-tv-sarja, jossa etsitään 10-14 naisen keskuudesta tulevaa huippumallia. Joka viikko yksi kilpailija pudotetaan. Kisassa etsitään niin catwalk- kuin valokuvamallia. Suomessa on menossa 17. tuotantokausi. Tätä ohjelmaa seuraan siksi, koska valokuvaus on intohimoni, ja sarjaa seuraamalla voi napata pieniä valokuvausvinkkejä. Parasta ohjelmassa on muodonmuutosjakso, jossa kauniista pitkätukkaisesta naisesta tehdäänkin siilitukkainen androgyyni. 

Slipknot Live @ Roskilde Festival 2009
Kauhun ystävänä en voi kuin ihailla metallijätti Slipknotia. Silkasta mielenkiinnosta katsoin heidän Roskilden keikkansa, ja nyt olen koukussa. Aivan mahtavaa visuaalista räiskintää ja aggressiivista heilumista huutaville faneille. Voin suositella kyseistä keikkaa ja jopa yhtyettäkin jokaiselle, joka pitää kauhusta ja rock-musiikista.

Broadchurch
Brittiläinen 8-osainen rikossarja, jossa ratkotaan 11-vuotiaan pojan julmaa murhaa. Sarja keskittyy pikkukaupunkiin, jossa jokainen asukas on vuorollaan epäilty. Rakastuin sarjaan heti, koska se on kuvattu kauniisti. Auringonvalo pehmentää kuvaa luoden utuisen vaikutelman ja tarkennusta on käytetty luovasti. 

Hell's Kitchen Suomi
Pakko myöntää, tämä suomalainen versio on täyttä kuraa Jenkkiläiseen verrattuna. En edes ymmärrä miksi seuraan tätä. Kai se Sauli Kemppaisen riehuminen alempiarvoisille kokeille tuo jonkinasteista mielihyvää. Viihdearvoa toki ohjelmalla on, mutta on tää suomalainen versio tekemällä tehty. Jos jotain positiivista täytyy kertoa, niin katsojalle kyllä välittyy hektinen ja kireä tunnelma.

Totuuden Torvet
"Yksi puhuu totta, kaksi muuta valehtelee." Ohjelman idea näin lyhyesti selitettynä. Jokaisessa jaksossa on kaksi julkkisvierasta, jotka yrittävät arvata kuka Putous-tähdistä puhuu totta. Krista Kosonen, Riku Nieminen ja Aku Hirviniemi puhuvat vuorollaan totta tai valehtelevat.
Jaksoissa esiintyy esim. akrobaatteja, erikoisia muusikoita, tatuoitsijoita ja breikkaajia, ja heidän esitysten perusteella juontaja Aki Linnanahde kysyy kysymyksiä kolmikolta. Kyseinen ohjelma on parasta viihdettä rauhalliseen koti-iltaan. Oli kyse sitten totuudesta tai valheesta, huumoria löytyy jokaiselta ja paljon! Yksi parhaista kotimaisista tosi-tv-ohjelmista.

Rillit Huurussa
Jenkkiläinen komediasarja, joka kertoo Sheldonista ja Leonardista, jotka ovat kämppiksiä, sekä heidän kaveripiiristään. Jokainen sarjan päätähdistä esittää jollakin tasolla nörttejä, joille normaali sosiaalinen kanssakäyminen tuottaa ongelmia. Suurena osana sarjan juonta on tiede, jota erityisesti Sheldon rakastaa. Yksi parhaista tämän päivän komediasarjoista, eikä tähän sarjaan kyllästy. Sarjaa voisi kuvailla sanoilla värikäs ja täyteenahdattu.

Kauniit ja Rohkeat
En haluaisi myöntää katsovani tätä sarjaa, mutta kai se kuuluu jokaisen itsenäisen naisen elämään. Jokainen varmasti tietää Kaunarit ja sarjan juonen. Sarjan juoni kiinnittyy muotitalo Forrester Creationsiin ja sen työntekijöiden henkilökohtaiseen elämään. Sarjahan on aivan mahtava kaikessa huonoudessaan! Jokainen on sukua toisilleen enkä edes pysy laskuissa montako kertaa Brooke Logan on mennyt naimisiin. Erikoistehosteista puhumattakaan! Huhhuh, mulla on jonkinasteinen viha/rakkaus-suhde Kaunareihin.

Leijonan Luola Kanada
Viisi leijonaa, eli sijoittajaa, kuuntelevat yrittäjien liikeideoita ja mahdollisesti sijoittavat rahansa potentiaaliseen ideaan. Yrittäjät keksivät milloin mitäkin, niin hauskoja pyöräilykypäriä kuin luomukeksejäkin. Konseptina hauska, vaikka sijoittaminen, yrittäjyys tai rahasta puhuminen minua itseäni ei kiinnosta lainkaan.

Lemmen Viemää
Saksalaista saippuasarjaa. Sarjassa seurataan viiden tähden hotellin työntekijöiden elämää. Kielestä en mitään ymmärrä mutta sarjaa tulee seurattua puolivahingossa. Sarja on kuvattu todella elävän väriseksi, välillä silmiin sattuu. Esimerkiksi Kaunarit on kuvattu hieman hillitymmän väriseksi ja utuiseksi, kun taas Lemmen Viemää on terävä ja värikäs. Jokaisessa tuotantokaudessa päähenkilöinä on eri ihmiset, tästä plussaa.

Face
Kolme huippumallia, Naomi Campbell, Coco Rocha ja Karolina Kurkova kokoavat tiiminsä neljästä naisesta, jotka pyrkivät kosmetiikkayhtiön kasvoksi. Jokaisesta tiimistä putoaa kerran viikossa yksi kisailija. Sarjaa voisi kuvailla hienostuneeksi ja arvokkaaksi ulkonäkönsä ansiosta. Jaksoja katsoessa välittyy intiimimpi fiilis kuin toisissa mallinhaku-ohjelmissa.

Rommipäiväkirja
Vuonna 2011 julkaistu elokuva, joka perustuu samannimiseen romaaniin.
Yksi surkeimmista leffoista mitä tiedän. Juoni oli tylsä mutta sekava, ja edes Johnny Depp ei pelastanut. Depp esitti rommikoukussa olevaa journalistia, joka matkaa Puerto Ricoon kirjoittamaan paikalliseen lehteen. Visuaalisesti elokuva oli melkein jopa kiehtova värimaailman sekä kauniiden naisten ansiosta. 


2 kommenttia:

  1. sun takias katoin juur slipknotin koko keikan :D kerran oon livenäki nähny ja upeeta menoa

    VastaaPoista
  2. ja meijätki pistettii kyykkyy sillo xD

    VastaaPoista