maanantai 10. maaliskuuta 2014

Asiakastöitä ja vähän muutakin.

Muutaman bloggailu-vapaan kuukauden jälkeen mieli tekee kertoa kuulumisia.
Koulustressin ohella yritän löytää itselleni kesätöitä. Moneen paikkaan on jo hakemusta heitetty ja sormia pidetään ristissä toivoen parasta. Positiivista on ainakin se, että aloitan työssäoppimisen Tigerissä. 

Mutta nyt edelliseen jaksoon, joka sisälsi niin taidehistoriaa kuin asiakastöitä enemmän kuin kuvitella saattaakaan. 

Ensimmäinen asiakastyömme oli kuvausjärjestely VintagEija'sille. Kyseinen putiikki myy fiftari-tyylisiä vaatteita. Aivan tajuttoman mielenkiintoinen tehtävä!  
Yhdistimme tehtävää varten kaksi luokkamme sisäistä tiimiä. Tiimissämme oli kolme mallia, kaksi valokuvaajaa sekä rekvisiitta/kuvauspaikkavastaavia. 
Kuvauspaikkoja pähkäillessämme päädyimme aluksi Kasvihuoneilmiöön. Pitkän ja raskaan kuvauspäivän jälkeen kuvia katsoessamme totesimme, että kyseinen kuvauspaikka ei ole oikea tähän teemaan.
Lopuksi päädyimme minulle jo ennestään tuttuun paikkaan, Salon Teatteriin. Itse henkilökohtaisesti olen tyytyväinen Teatterilla otettuihin kuviin, mutta asiakkaan mielipidettä en vielä ole kuullut.

Toisena asiakastyönä oli toiset kuvausjärjestelyt. Tällä kertaa asiakkaamme oli paikallinen ompelimo-myymälä Esteri. Tiimini valitsi teemaksi lasten joulumekot. Tämän innoittamana sain kummitytöstäni elävän mallin. Kuvasimme ukkini luona, yrittäen luoda mahdollisimman jouluinen fiilis. Jouduimme kuitenkin uusimaan kuvaukset, tällä kertaa luovuimme lapsimallista ja kuvasimme mekot erilaisia taustoja vasten.

Kolmas asiakastyömme oli myymälän suunnittelu, asiakkaana Ihanaiset. Tässä tehtävässä palkintona oli voittajatiimille 300 euroa. Ideamme oli kierrätys ja maanläheisyys. Yritimme mukailla mahdollisimman paljon Ihanaisten verkkokaupan värejä. Teimme kaiken suunnitteluun liittyvän itse alusta loppuun. Mittasimme liiketilan, piirsimme sen mittakaavassa Illustratorilla ja juoksimme kirpputorit, rautakaupat ja kangaskaupat läpi löytääksemme sopivia kalusteita liiketilaan sekä ottamaan selvää hinnoista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti