torstai 2. toukokuuta 2013

Asiaa aukosta ja valotuksesta.

Aukko

Aukko (aperture) on objektiivissa oleva reikä, mistä valo pääsee läpi. Objektiivin aukon koko määrää sen, miten paljon valoa pääsee objektiivin läpi. Aukkoa pystyy säätämään. Kun aukkoa pienennetään, sitä kutsutaan himmentämiseksi. Kuvaan pääsee aukon pienennyksen jälkeen vähemmän valoa, ja kuva on himmeämpi, mistä tulee termi himmennys.

Kameran valikosta löytyy aukon esivalinta, joka on yksi suosituimpia kuvaustapoja varsinkin aloittelijoille, jotka ovat päässeet täysautomatiikkatilasta eroon. Aukon esivalinta on helppokäyttöinen, sekä se antaa loistavat mahdollisuudet aukon muuttamiseen ja taiteelliseen vaikutelmaan. 

Aukkoa mitataan f-luvulla. Objektiivien nimissä näkee f-luvut, esim. EF 50mm f/1.8. F-luku objektiivin nimessä kertoo suurimman aukon, minkä pystyy kyseisellä objektiivilla valitsemaan. Pienin aukkoarvo on nykyisissä kameroissa 22. Valokuvauksessa luvut menevät ikäänkuin väärinpäin, ja näin ollen 22 on pieni luku, toisin kuin 1.8 on suuri luku. 

Aukolla on ratkaiseva rooli syväterävyyden määrittelemisessä. Aukko on yksi kolmesta tekijästä, jotka vaikuttavat taustan sumentumiseen. Kun kamerasta säädetään mahdollisimman pieni aukko, kaikki kuvassa näkyvä on terävää. Päinvastaisilla asetuksilla, eli suurella aukolla, pystytään määrittämään mikä osa kuvasta on sumeaa.




Valotus

Valotus tarkoittaa kennon tallentamaa valon määrää. Kameran säätöjen näkökulmasta katsottuna valotus on joukko aukon ja suljinajan yhdistelmiä, jolla kohde voidaan ikuistaa haluamalla tavalla.
Valoherkkä osa kamerassa on joko filmi, sensori tai kenno, riippuen onko kamera filmikamera vai digitaalinen. Sen herkkyyttä mitataan ISO-arvolla.

Jos valoa on vakiomäärä, se, kuinka paljon kuva valottuu riippuu kolmesta asetuksesta:
1. Filmin tai sensorin herkkyys
2. Optiikan aukko
3. Valotusaika
Jokaisella näistä on myös muitakin tehtäviä kuin pelkkä valotus. Valotusta säädetään kolmella parametrilla, jotta voidaan valita paras tasapaino eri säätöjen välillä. Valotuksen kokonaisvaikutusta mitataan aukkoina. Optiikan aukon säätö on joskus ollut ainoa valotuksen säätömahdollisuus kamerassa, ja tästä johtuu päällekkäinen termi. Valotuksen lisäys yhdellä aukolla tuplaa kameraan tulevan valon määrän.





1 kommentti: