maanantai 10. maaliskuuta 2014

Asiakastöitä ja vähän muutakin.

Muutaman bloggailu-vapaan kuukauden jälkeen mieli tekee kertoa kuulumisia.
Koulustressin ohella yritän löytää itselleni kesätöitä. Moneen paikkaan on jo hakemusta heitetty ja sormia pidetään ristissä toivoen parasta. Positiivista on ainakin se, että aloitan työssäoppimisen Tigerissä. 

Mutta nyt edelliseen jaksoon, joka sisälsi niin taidehistoriaa kuin asiakastöitä enemmän kuin kuvitella saattaakaan. 

Ensimmäinen asiakastyömme oli kuvausjärjestely VintagEija'sille. Kyseinen putiikki myy fiftari-tyylisiä vaatteita. Aivan tajuttoman mielenkiintoinen tehtävä!  
Yhdistimme tehtävää varten kaksi luokkamme sisäistä tiimiä. Tiimissämme oli kolme mallia, kaksi valokuvaajaa sekä rekvisiitta/kuvauspaikkavastaavia. 
Kuvauspaikkoja pähkäillessämme päädyimme aluksi Kasvihuoneilmiöön. Pitkän ja raskaan kuvauspäivän jälkeen kuvia katsoessamme totesimme, että kyseinen kuvauspaikka ei ole oikea tähän teemaan.
Lopuksi päädyimme minulle jo ennestään tuttuun paikkaan, Salon Teatteriin. Itse henkilökohtaisesti olen tyytyväinen Teatterilla otettuihin kuviin, mutta asiakkaan mielipidettä en vielä ole kuullut.

Toisena asiakastyönä oli toiset kuvausjärjestelyt. Tällä kertaa asiakkaamme oli paikallinen ompelimo-myymälä Esteri. Tiimini valitsi teemaksi lasten joulumekot. Tämän innoittamana sain kummitytöstäni elävän mallin. Kuvasimme ukkini luona, yrittäen luoda mahdollisimman jouluinen fiilis. Jouduimme kuitenkin uusimaan kuvaukset, tällä kertaa luovuimme lapsimallista ja kuvasimme mekot erilaisia taustoja vasten.

Kolmas asiakastyömme oli myymälän suunnittelu, asiakkaana Ihanaiset. Tässä tehtävässä palkintona oli voittajatiimille 300 euroa. Ideamme oli kierrätys ja maanläheisyys. Yritimme mukailla mahdollisimman paljon Ihanaisten verkkokaupan värejä. Teimme kaiken suunnitteluun liittyvän itse alusta loppuun. Mittasimme liiketilan, piirsimme sen mittakaavassa Illustratorilla ja juoksimme kirpputorit, rautakaupat ja kangaskaupat läpi löytääksemme sopivia kalusteita liiketilaan sekä ottamaan selvää hinnoista.



maanantai 13. tammikuuta 2014

muistiinpanoja surrealismiin liittyen.

Surrealistinen manifesti
Surrealistisen taidesuuntauksen piirissä julkaistujen kahden julistuksen nimitys.

1. manifesti 
 Andre Breton julkaisi ensimmäisen manifestinsa vuonna 1925. 
Manifestissa luetellaan surrealismin edelläkävijöitä, kuten markiisi de Sade, Charles Baudelaire, Arthur Rimbaud ja Dante.
Manifestissa kuvataan surrealismin olemusta ja siteerataan runoudessa surrealismia kehittäneiden taiteilijoiden teoksia.
Breton käytti manifestissaan huumoria havainnollistamaan dada-suuntausta, joka edelsi Ranskassa surrealismia. Tekstissä tuodaan ilmi, että surrealismi ei noudata mitään tiettyä suunnitelmaa tai perinteisiä malleja.

2. manifesti
Andre Breton julkaisi toisen manifestinsa vuonna 1929. Julistuksessa suljettiin surrealismin ulkopuolelle taiteilijoita, jotka eivät halunneet osallistua kollektiiviseen toimintaan. Kyseisiä taiteilijoita olivat mm. Jacques Prevert, Raymond Queneau ja Andre Masson.

Trotskilaisuus
Lev Trotskin ajatuksiin perustuva marxilainen aatesuunta. Ydinajatuksina olivat kapitalismin ja stalinismin kritiikki sekä maailmanvalloituksen korostaminen.

Stalinismi
Josif Stalinin oppeihin perustuva jyrkkä kommunismin suuntaus. Tämä suuntaus korosti voimakkaasti Neuvostoliiton asemaa.

Readymade
Valmisesine. Taiteen tekemisessä käytetty tekniikka, jossa teoksessa käytetään jo valmiiksi tehtyjä esineitä. Yleensä valmisesine on esine, joka on tarkoitettu johonkin muuhun tarkoitukseen kuin taiteeseen.
Hyvä esimerkki readymade-teoksesta on Marcel Duchampin Suihkulähde.

Nihilismi
Käsitys, joka kieltää vallitsevat arvot ja käsitykset.

Mesenaatti
Taiteen, taiteilijoiden, tieteenharjoittajien suosija sekä taloudellinen tukija.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Esittelyssä Salon Teatteri.


Salon Teatteri on Salon johtava laadukasta, ammattimaista ja monipuolista ohjelmaa tuottava, vuosittain useita teatteri- ja musiikkialan ammattilaisia työllistävä teatteri, jolla on Salossa eniten ensi-iltoja vuodessa.
Salon Teatteriin kuuluu noin satakunta jäsentä, joista suurinosa toimii aktiivisesti. Työntekijät sekä näyttelijät ovat ammattimaisia, mutta rentoja, joten jokaisen kanssa on helppo tulla toimeen. 

Kaupungin avustusvaroilla jo vuodesta 1961 pystyssä ollut teatteri on ammattilaisjohtoinen, tuottajavetoinen ja harrastajapohjainen taidelaitos. Teatteri sijaitsee aivan Salon keskustassa, joten ulkopaikkakuntalaisillakin on hyvät kulkuyhteydet, kuten muutaman sadan metrin päässä oleva linja-autoasema.
Salon Teatteriin kuuluu myös Vuohensaaressa sijaitseva kesäteatteri.

Alussa Salon Teatteri toimi huoneteatterina ja esitti yksityiskodeissa näytelmiä tilauksesta. 
Saapasjalkakissa oli yksi kyseisen teatterin ensimmäisistä näytelmistä. Salon Teatteri sai vihdoin vuonna 1981 käyttöönsä oman teatteritilan. Tämä mahdollisti teatterin aktiivikauden alkamisen ja nousun paikkakunnan johtavaksi kulttuurilaitokseksi. 

Toimintavuosiensa aikana Salon Teatteri on vakiinnuttanut paikkansa kulttuurista kiinnostuneiden ihmisten viihdyttäjänä. Salon Teatterissa nähdään vuoden aikana laaja kirjo mitä erilaisimpia esityksiä, joten jokaiselle löytyy jotakin. 

Katsomopaikat.





perjantai 13. joulukuuta 2013

kuudes kuudesta.

Aamukahvit teatterilla ja viimeisen viikon kimppuun.

Aloitin suunnittelemaan Jalmareita. Mitäkö ne on? 
Ne on niinkuin teatterin omat Oscarit!

Sain käteeni listan kategorioista ja ehdokkaista. Aloitin tehtäväni etsimällä jokaisesta ehdokkaasta mahdollisimman hauskan kuvan, jonka sitten myöhemmin leikkaa/liimaa-periaatteella toteutin värikkäälle kartongille.

Tämän jälkeen aloin sunnittelemaan Jalmareiden logoa Illustratorilla. Koska Jalmareissa jaetaan palkintoja, joka on pieni Jallupullo, päätin käyttää Jaloviinan logoa. Tekemistäni Jalmarilogoista tulostettiin pieniä tarroja, jotka kiinnitettiin Jallupulloihin.

Kategorioita oli mm. Duunari-Jalmari, Vuoden 2013 Jalmari sekä Jalmari miehen/naisen roolityöstä.



Yleisesti ottaen tämä tehtävä oli todella mielenkiintoinen, mutta erittäin pitkäkestoinen. Mulla meni viisi päivää saada kaikki valmiiksi, ja apuakin tarvitsin paljon. 

perjantai 6. joulukuuta 2013

5/6.

Ensi-ilta koittaa tällä viikolla, joten hommien pitäisi olla valmiita. 
Pienet viimeistelyt tein tällä viikolla, liimasin kaapin ylle koristelistan sekä korjailin maaleja lavastuksiin.

Viimeistelyjen ollessa valmiita työtehtäviä ei enää kauhesti ollut, kulutin siis aikani lähinnä yleiseen hengailuun ja kahvion siivoamiseen. 

Torstaina olikin jo ensi-ilta, ja näytös meni loistavasti!



Se on vihdoin valmis!

Ajankuluksi väsäilin myös lyhdyntapaisen tuomaan lämpimää valoa näytökseen.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Neljäs viikko.

Tämä on viimeinen viikko ennen ensi-iltaa ja tällä viikolla teemme viimeiset suuret muutokset.
Viikko aloitettiin voikipon koristelulla, johon sisältyi kultaisella spray-maalilla tehdyt kukanvarret ja punaisella maalilla tehdyt kukat. 

Tiistaina aloin tekemään kaapin koristelistan suurennosta. Minulle leikattiin neljä kertaa suurempi finnfoam-pala, johon suurensin samanlaiset kukat, joita tein edellisillä viikoilla kaapin päälle. Voin kertoa, että olen saanut tarpeekseni kukkien maalailusta. 


Torstaina viimeistelin koristelistan suurennoksen ja sain tehtäväkseni myös tehdä jotain, joka kuuluu täysin visualistin ammattialaan. Nimittäin pöydän esillepano. Pöytä on teatterin lämpiössä, mistä jokainen paikallaolijat huomaa sen. Pöydän oli tarkoitus näyttää houkuttelevalta ja jouluiselta. 


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Voi mikä näytelmä!


Ensimmäiset kolme viikkoa ovat takana, ja puoliväliä viedään. Jokaviikkoinen kirjoittaminen on jäänyt omien kiireiden takia, mutta tässä jonkinnäköistä sepustusta tähänastisesta ajasta teatterissa.

Viikko 1.

Ihan ensimmäiseksi sain tehtäväksi ottaa kupin kahvia ja painua sen jälkeen kirjastoon etsimään Sven Nordqvistin Joulupuuro-nimistä lastenkirjaa. Kyseisen kirjan pohjalta teemme teatteriin näytelmää, jonka ensi-ilta on 5.12.

Ensimmäisen viikon aikana lähinnä harjoittelin maalausta, kiertelin kirppareita ja tutustuin työkavereihin sekä taloon. Ensimmäinen työni oli huisin vaikea; maalaa pahvilaatikko! Alunperin pahvilaatikosta piti tulla nukelle paketti, mutta myöhemmin laatikko vaihtuikin koristelaatikoksi.


Aloitin myös ekalla viikolla työstämään näyttöäni. Löysimme kirpparilta valkoisen arkistokaapin, jonka selkäpuolen muutan kirjassa esiintyvän kaapin mukaiseksi.

Neljä kerrosta punamultamaalia. Kyseinen maali on vaikeasti tarttuvaa sileille pinnoille.

Kaappiin olisi tarkoitus vielä tulla rimojen lisäksi koristelista ja peiliovet.

Viikko 2.

Toisen viikon aikana kirppareilla kiertely jatkui. Tehtäväni oli löytää näytelmään sopivia joululahjoja, joita ei kuitenkaan löytynyt. Myöskin maalaaminen sekä kaapin suunnittelu jatkui. Ja jo ekalla viikolla aloitettu puurolautasen ja voikipon suurennustyö jatkui, mutta päävastuu ei ollut minulla.



Pääsin myöskin hyvin kauas mukavuusalueeltani, nimittäin tein 9 tunnin työpäivän, joista puolet oli tarkoitus viettää kahviossa palvelemassa asiakkaita.
Valitettavasti teatterilla tuona päivänä olleet kokivat varsin lyhyeksi jääneen illan, nimittäin esityksen puolivälissä hälyttimet pärähtivät käyntiin. Ilta jouduttiin keskeyttämään ja katsojille korvattiin pilalle mennyt ilta.

Kahvion esillepanoa.
Vietin myön pari tuntia sunnuntaina töissä. Katsoin näytelmän läpimenon, josta selvisi hieman tarkemmin näytelmän idea ja sisältö.

Viikko 3.

Kolmannella viikolla aloitin kaapin koristelistan tekoa.
Aluksi leikkasin Finnfoamista viiston kappaleen, johon suunnittelin kukkajanan. Oli muuten yllättävän vaikea homma!




Tein myös kuusenkoristeita. Jos joku tietää, minkä nimisiä kuvassa olevat karkkimukaelmat ovat, saa kertoa.

Innostuimme Marjaanan kanssa tekemään työntekijöille nimikkopiparit.