keskiviikko 8. huhtikuuta 2015
tiistai 7. huhtikuuta 2015
Välipäivitys.
Tehtävää riittää. Tämä jakso olisi muutaman päivän sisällä jo ohi, ja nähtäväksi jää, jatkanko vielä ensi jakson samassa paikassa. Pomoni keksii kyllä kokoajan lisää tekemistä.
Logoon tuli pieni muutos, tein vaakunasta tavallisemman mallisen.

torstai 26. maaliskuuta 2015
keskiviikko 25. maaliskuuta 2015
tiistai 24. maaliskuuta 2015
1.2
Bloggaaminen on hieman jäänyt, mutta herätetääs tätä taas eloon!
Työssäoppimisen toisella viikolla perehdyin eläimiin sekä niiden valokuvauksiin. Sain myös hieman somistustehtäviä, nimittäin aloitin tekemään kotieläintilan pihasta kutsuvamman näköistä. Saimme myös pomoni kanssa idean, että jos laittaisin lintujen ruokinta/tarvikehuoneen uuteen uskoon. Tämä idea on vasta alkutekijöissään, mutta mikäli lähdemme työstämään sitä niin tartun tehtäävään kyllä mielenkiinnolla mukaan!
Tässä muutamia kuvia joita otin. Joudun kyllä ottamaan uusia kuvia, sillä nämä eivät olleet mieluisia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)